Bingo

Bingo on varmasti yksi maailman tunnetuimmista peleistä, johon monet tutustuvat jo alakouluikäisenä. Me itse ainakin opettelimme englanninkielen sanoja hauskan bingon avulla ja useissa koulun tapahtumissa peli oli myös tarjolla. Bingoa voi siis todellakin kutsua koko perheen peliksi, joka yksinkertaisuutensa vuoksi sopii lähes kaikille. Alla kerromme kuitenkin lyhyesti bingon pääidean, jotta kaikki pääsevät mukaan tämän onnenpelin saloihin.

Bingo on siis onnenpeli, joka on alunperin kehitetty Italiassa. Pelin tarkoituksena on saada tietynlainen pelikuvio. Pelissä arvotaan numeroita usein välillä 1-75 tai 1-90, riippuen peliversiosta. Pelaaja tekee omaan pelikorttiinsa aina merkin, kun joku arvottu numero esiintyy siinä. Näiden arvottujen numeroiden toivotaan muodostavan omalla pelikortilla, joko pysty-, vaaka- tai viistoja rivejä. Klassisessa bingossa tässä kohtaa on ollut tapana huutaa “Bingo”, kuten monet varmasti lapsuudestaankin muistavat. Tästä tavasta on kuitenkin monessa paikassa jo luovuttu.

 

Pelin kulku ja ohjeet

Rahapelinä pelattaessa, bingopelin alussa ostetaan bingokortti. Kortteja ostetaan vähintään yksi, mutta voittotodennäköisyyden kasvattamiseksi pelaajat yleensä ostavat kortteja useamman kerrallaan.

Perinteisessä bingokortissa on 25 ruutua, 5×5 asetelemassa. Ruudut on numeroitu satunnaisilla numeroilla, jotka nettibingossa tietokone arpoo. Ruudukon keskimmäinen ruutu on yleensä jätetty tyhjäksi. Kirjaimet B, I, N, G ja O on merkitty pystysarakkeiden ylle, muodostaen sanan BINGO. Myös useissa nettibingossa käytetään näitä varsin perinteisiä bingokortteja.

Pelin alettua tietokone (normaalissa bingossa oikea henkilö) arpoo vuoronperään numeroita, jotka kuulutetaan sarake-numero -yhdistelmällä, esim. B-20, I-39 ja G-40. Jokaisen arvotun numeron jälkeen pelaaja katsoo, löytyykö numero oikeasta sarakkeesta yhdestä tai useammasta ostamastaan bingokortin ruudukosta. Jos löytyy, pelaaja merkitsee jokaisen oikeassa sarakkeessa olevan numeron. Internetissä tietokone merkitsee osumat automaattisesti.

Bingossa on tarkoitus muodostaa ruudukkoon ennalta määrätty kuvio oikein arvotuista numeroista. Yleisimmät kuviot ovat pysty-, vaaka- ja diagonaaliset viiden numeron suorat. Muitakin kuvioita toki on käytössä, etenkin joissakin bingon moderneissa versioissa.

Internetissä pelattava bingo on kasvattanut pelin suosiota Suomessa ja yhä nuoremmat ihmiset ovat löytäneet tämän klassisen pelin. Internet-bingosta löytyy useita eri variaatioita, mutta perusidea ja säännöt ovat pelissä yleensä samat.

 bingo suomi

Vihjeet bingon pelaamiseen

Bingossa useamman kortin ostaminen kasvattaa voittomahdollisuuksia ja näin monet bingoharrastelijat toimivatkin. Bingossa kannattaa myös pyrkiä pelaamaan sellaisina aikoina, jolloin ei ole kovin paljoa muita pelaajia. Kuten pelaaminen aamuisin ja öisin. Suosimalla hiljaisempia peliaikoja voi melko helposti kasvattaa omaa voittamisen todennäköisyyttä.

Bingo Unibetillä

Unibetillä on tarjolla erinomainen ja täysin suomenkielinen bingo. Unibetin bingoa pääsee kokeilemaan myös ilmaiseksi, joten nyt on hyvä mahdollisuus virkistää omaa bingo-muistia tai muuten vaan testata tätä suosittua onnenpeliä.

Meiltä voit lunastaa Unibetille erinomaisen bonustarjouksen, joten halutessasi voit kokeilla bingoa myös heti oikealla rahalla bonuksen turvin.